| |
Alleco Oy
Alleco on vuonna 1989 perustettu meribiologisiin ja limnologisiin tutkimus- ja valistustöihin perehtynyt konsulttitoimisto.
Toimialaamme kuuluvat:
– Ympäristövaikutusten arviointi
– Vesistötutkimukset ja -tarkkailut
– Vesien- ja luonnonsuojelun suunnittelu
– Kalataloudelliset selvitykset
– Suojelualueiden luonnon kartoitukset
– Sukelluskoulutus
– Luontonäyttelyt
– Viistokaikuluotaukset
Erikoisuutemme ovat sukeltamista edellyttävät tutkimus-, näytteenotto- ja kuvaustyöt. Annamme myös alan koulutusta sekä ympäristövalistusta.
Asiakkaitamme ovat valtion ja kuntien viranomaiset sekä tutkimuslaitokset ja yksityiset teollisuuslaitokset, rakennusliikkeet sekä muut ympäristöalan yritykset ja yhteisöt. |
|
Ympäristö ja laatu Allecossa
Alleco käyttää laatu, turvallisuus- ja ympäristöjärjestelmää, jonka avulla toiminnan ympäristövaikutuksia voidaan kartoittaa ja hallita. Laadun varmistamiseksi noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä, tutkimusten osalta niissä noudatettavia yleisesti hyväksyttyjä ohjeistoja tai standardeja. Yleisten laatuohjeiden lisäksi Alleco on luonut omat yksityiskohtaiset ohjeet suunnittelu-, tutkimus- ja koulutustoiminnasta. Järjestelmä sisältää myös työturvallisuuteen liittyvät ohjeet, jotka kattavat toimialaan liittyvät erityisalueet veneilyn, moottorikelkkailun ja sukelluksen.
Jatkuvan parantamisen periaatteen mukaisesti laatu-, turvallisuus- ja ympäristöjärjestelmän toimivuutta seurataan säännöllisesti sisäisin auditoinnein sekä palautejärjestelmän avulla.
|