Menetelmän kuvaus

Ravinnepitoisuuksien mittaaminen vesinäytteistä tapahtuu perinteisesti ottamalla vesinäytteitä 1-8 viikon välein ja analysoimalla ne laboratoriossa. Tällöin näytteenottokertojen välillä tapahtuva vaihtelu jää huomaamatta sitä todennäköisemmin, mitä harvemmin näytteitä otetaan. Elektroniset laitteet, jotka asennetaan poijuihin mittaamaan jatkuvasti veden kemiallisia muutoksia, ovat kalliita eikä niitä siksi yleensä voida käyttää kovin monessa mittauspisteessä samanaikaisesti. Luonnossa yleisesti esiintyvät rihmalevät keräävät kuitenkin jatkuvasti ravinteita ympäröivästä vedestä ja käyttävät ne pituuskasvuunsa.

Allecon kehittämä menetelmä perustuu kahden yleisenä Suomen etelärannikolla esiintyvien rihmalevälajien kasvun mittaamiseen. Kesällä esiintyvän viherahdinparran (Cladophora glomerata) ja keväisen lettiruskolevän (Pilayella littoralis) pituuskasvun tiedetään aikaisempien tutkimusten perusteella reagoivan suoraan veden typpiravinnepitoisuuteen.

Kehitystyötä johtava FT Ari Ruuskanen on tutkinut mm. rihmaleviä Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla. Ryhmän toisella jäsenellä, FM Jouni Leinikillä puolestaan on yli 20 vuoden kokemus Suomen rannikon leväkasvustojen seurannoista. Menetelmää testattiin Uudenmaan TE-keskuksen myöntämän valmistelurahan turvin vuonna 2009 Tvärminnessä ja Helsingin edustalta, missä on saatavilla runsaasti viranomaisten tuottamaa meriympäristön seuranta-aineistoa. Lisää tietoa kaivattiin mm. avoimuuden ja lämpötilan vaikutuksista rihmalevien kasvuun sekä mahdollisista keinokasvatusalustoista. Kehittelytyön viimeisenä haasteena on käytännöllisen ja tehokkaan mittaus- ja kasvatuskeinon tuottaminen levärihmojen pituuskasvun mittaamiseksi.

Levien ekologia on tunnettava

Mittauksissa on tunnettava ja otettava huomioon käytettävien levälajien luonnollinen elinkierto, sillä rihmalevät lopettavat kasvunsa tietyn ajan kuluttua perintötekijöidensä sääteleminä. Kasvukauden juuri päätyttyä voidaan päätellä vesialueen ravinnepitoisuus koko kasvukauden ajalta mittaamalla rihmojen pituudet. Mikäli taas halutaan tarkastella lyhyempää ajanjaksoa, on mittaukset tehtävä sen alussa ja lopussa sekä varmistettava kasvun jatkuminen koko mittausajanjaksona.

Lettiruskolevä aloittaa kasvunsa kallio- ja kivikkorannoilla varhain kevättalvella ja alkaa hiipua kesäkuussa, jolloin viherahdinparta alkaa vallata alaa jatkaen kasvuaan aina kesän loppuun asti. Viherahdinparta tuottaa kesän kasvukauden aikana ainakin kaksi sukupolvea, joilla on kullakin oma, rajallinen kasvukautensa.

Myös veden liike vaikuttaa levien pituuskasvuun, minkä vuoksi eri paikoista saatuja levien pituusmittausten tuloksia ei suoraan voida verrata keskenään.

Vesipuitedirektiivin vaatimukset

Myös EU:n vesipuitedirektiivi edellyttää, että pintavesien tilan seurannassa käytettävät menetelmät perustuvat biologisiin muuttujiin. Tällä hetkellä vain rakkolevästä (Fucus vesiculosus) tiedetään riittävästi, jotta sitä voidaan käyttää seurannoissa. Rakkolevä on monivuotinen laji, joka reagoi ympäristömuuttujiin jopa kahden vuoden viiveellä. Lettiruskolevä ja vihderahdinparta reagoivat ravinnepitoisuuksien muutoksiin kasvukauden aikana välittömästi joko hidastamalla tai nopeuttamalla kasvuaan.

Vaikka tällä menetelmällä vältetään monia perinteisten seurantamenetelmien ongelmia, ei levien pituuskasvu kerro koko totuutta rehevöitymisestä. Veden typpiravinteet saattavat esimerkiksi päätyä kasviplanktonin kasvuun ennen kuin rihmalevät ehtivät sitä hyödyntää. Rihmalevämenetelmä sopii parhaiten pistemäisten päästöjen vaikutusten selvittämiseen yhdessä muiden seurantamenetelmien, kuten vesikemiallisen näytteenoton ja tutkimussukeltajien tutkimien levälinjojen kanssa.

Viherahdinparta, lettiruskolevä ja rakkolevä muodostavat kuvassa levävyöhykkeet kalliorannalla. Kuva: Jouni Leinikki

Lisätietoja menetelmästä:
Jouni Leinikki
jouni.leinikki@alleco.fi
puh: 045-6790300

---